Sain Twitterissä haasteen Katri Leikolalta, joka pyysi minua nimeämään mieleenpainuvimmat teatteriesitykset vuosien varrelta. Oman listansa hän kirjasi Paljon melua teatterista. Haasteeseen ovat tähän mennessä tarttuneet myös Talle Kilpeläinen. Vuosiluku kertoo ajankohdan, jolloin olen esityksen nähnyt, ei siis välttämättä ensi-iltavuotta.

Päiväkirjablogi, jonka otsikko osoittaa, mitä hauskaa anagrammigeneraattorilla saa aikaan omasta nimestään. Reilun viikon matkalle, jee! Siksi töitä pitää nyt paiskia etukäteen alta pois. No, mitäpä tässä muuta. Kuuluuko elämääni mitään uutta, blogitauon aikana tapahtunutta? Eipä oikeastaan.

-Hyvin lähellä komediaa, toisinaan draamaa ja erityisen usein yhtä tavallista kuin pyykinpesu. Selitykset ja väitteet homoseksuaalien oikeuksia vastaan olivat aina yhtä ilahduttavan vanhoja, kuluneita ja perust.

Melkein kuin Emmerdalessä Ensi-Iltaan 6. Kesä lähti käyntiin Kuorikosken Pekan kanssa keikkaillen. Eräänä upeana perjantaina saimme hurmaavan Helge Talqvistin vierailevaksi tähdeksi. The House of the Rising Sun.

Q-teatterin tiimi pelaa yhteen tarkasti ja ajatellusti. Kevät toi monta hyvää esitystä. Kiinnostavaa oli nähdä esimerkiksi Suomen kantaesitys Red. Vuoropuhelu taiteen olemuksesta, luopumisesta ja sukupolvien kohtaamisesta.

Jonkin tason narsisti ja hölmö mä olen - ilman teatteria ei ole elämää. Ovatkin jo listanneet omat mieleenpainuvimmat esityksensä vuosien varrelta. Nyt on minun vuoroni jollakin tavalla listata minulle kaikista tärkeimmät esitykset viime vuosilta. Tehtävä on äärimmäisen vaikea, mutta yritetään.

Atomipommin pudottamista Hiroshimaan tuli kuluneeksi 70 vuotta. Hetki oli toki vavahduttava, mutta muistaa täytyy, että uhreja tuli enemmän perinteisissä pommituksissa Tokioon ja myöskin joihinkin Saksan kaupunkeihin. Atomi- ja ydinvoimaa on Hiroshiman jälkeen pelätty laajalti, eikä kukaan ole vastaavia aseita uskaltanut enää käyttää. Ihmisen tappamisen himo ei ole kadonnut mihinkään. Vain yhdestä aseesta on tullut elämää suurempi juttu.